Marraskuun viimeinen.

Jäähilettä kaikkialla, parvekelaseissa jääpitsiä. Jaloissa kahdet villasukat. Mansikkakiisseliä ja pari palaa suklaata. Hiukset tuntuvat jo liian pitkiltä, vaikka eivät yletä edes olkapäille. Kiinnitän ne pinneillä niskaan pienelle sykerölle. Ensi viikolla tukka lyhenee taas, onneksi. Otsatukkaa saksin itse, sekin roikkui jo silmillä. Illalla kardemummakakkua ja joululahjasuunnitteluja.

Tervetuloa joulukuu.

Perjantaiaamun hyvät:
*ihana, ihana aurinko
*lämmin kaulahuivi ja villasukkahousut (pakkasta vain -11°C, mutta tuntuu ainakin tuplasti kylmemmältä!)
*uudet langat ja bambupuikot hurmaavan ihanasta lankakaupasta
*uusi muistikirja, johon tästä lähtien merkitsen muistiin jokaisen päivän hyvät asiat
*iloinen mieli

Ihanaa viikonloppua teille jokaiselle!

Pakkaspäivä, yli -10ºC. Ihanan kirpakkaa, lumi narskahteli kenkien alla ja pakkanen nipisteli poskia. Huomenna voisi nostaa aamulla vuodevaatteet tuulettumaan päiväksi, jos vain muistaisi. Pitää varmaan kirjoittaa muistilappu.

Aurinko paistoi, mutta laski ihan yhtäkkiä, kaupassa ollessani oli tullut hämärä. En ollut hoksannut, että päivä on jo näin lyhyt, alle viisi ja puoli tuntia. Mutta niinhän se on, kohtahan on jo joulukuukin. Hui.

Kirpputorilta löytyi ruututunika. Ostin sovittamatta ja huonosti kävi, se oli liian pieni. Harmittaa, mutta onneksi se ei ollut kallis. Viime viikolla löytyi pieni lautanen, samanlainen kuin nämä. Nyt niitä on sitten neljä, kivaa.

Luen Vesipuutarhoja ja syön viime viikolla leipomiani sämpylöitä. Olen alkanut tehdä leivät itse, sämpylöitä siis enimmäkseen, teen ison satsin ja pakastan, riittää useammaksi päiväksi. Tietääpähän, mitä syö, ja säästäähän siinä myös. Ja kun vielä tykkään leipomisesta, niin mikäs siinä.

Meinasin ensin kirjoittaa pitkän listan kaikesta hyvästä, mitä tällä viikolla on tapahtunut. Sitten totesin, että ne kaikki tiivistyvät tähän yhteen lauseeseen:

on ollut ihanien asioiden viikko.

Kaikki tympeät asiat unohtuvat, kun katsoo kännykkään saapunutta kuvaa pienestä ihmisestä, jonka äiti ystävästä tuli. Olen iloinen ja onnellinen ihan kaikesta.

Tein myös erään päätöksen. Yritän opetella ottamaan asiat rennommin, positiivisemmalla asenteella. Mietin liikaa etukäteen kaikista asioista niitä ikäviä puolia, kaikkea sellaista, mikä ehkä saattaisi mennä pieleen. Tajusin taas yhtenä iltana, että se on niin turhaa. Olen minä sen tiennyt aiemminkin, mutta en ole osannut sitä ajatusta sisäistää; olen vain ajatellut, että se on osa minua, se on minun tapani käsitellä asioita. Ehkä se onkin, mutta kyllä minä pystyn opettelemaan, että kohtaisin asiat eri asenteella. Etukäteismurehtiminen on vain itsensä kiusaamista, ehtiihän niitä ongelmatilanteita käydä läpi sitten, jos niitä eteen tulee.
Kaikki asiat kuitenkin järjestyvät aina, tavalla tai toisella. Eivät ne murehtimalla miksikään muutu.

Marraskuinen lauantai on ollut valoisa ja kirkas. Olen onnellinen talvitakistani, nyt ei enää ulkona palele. Etsin takkia monta kuukautta ja lopulta onnisti, huuto.netistä löytyi ihan täydellinen. Neulon valko-oransseja sukkia. Ehkä niihin tulee muitakin värejä, en ole vielä päättänyt. Tai ehkä kuitenkaan ei. Ehkä teen myöhemmin toiset sukat jämälangoista ja niistä saa tulla oikein monikirjavat, vähän semmoiset kuin maijjan sukat. Varpaita palelee, mutta en jaksa hakea tossuja. Laiskottaa.
Meinasin leipoa huomenna pähkinä-hunajakeksejä, mutta en ehtinyt käydä kaupassa ostamassa niitä pähkinöitä. Keksin keksi-idean vähän liian myöhään, lähikauppa oli mennyt jo kiinni. Harmittaa. Täytyy käydä päivällä kävelyllä ja etsiä, josko löytyisi joku auki oleva kauppa. En kyllä oikein edes tiedä, mitkä pähkinät kekseihin sopisivat. Niitäkin on kai niin monia erilaisia ja minä kun en ole koskaan syönyt yhtäkään pähkinää.
Nyt menen hakemaan ne tossut. Palelevat varpaat voittivat laiskuuden.

Lankakeriä on ihan joka paikassa. Samoin puikkoja. Olen semmoinen, että aloitan aina monta työtä yhtä aikaa, koska en malta odottaa aiemman työn valmistumista. Kädet ovat kestäneet neulomisen, olen siitä niin onnellinen. Pitää kuitenkin aina vähän väliä muistuttaa itseään, ettei vain neulo liikaa. Pieninä annoksina ja hitaanlaisesti, mutta parempi niinkin kuin olla kokonaan neulomatta. Kävin katselemassa yhdessä ihanassa lankakaupassa bambupuikkoja, ovatkohan ne tavallisia puikkoja paremmat?

Alkuillasta leijaili oikein isoja lumihiutaleita. Nyt se tuntuu jo mukavalta ja oikealta, se lumi nimittäin. Se kuuluu marraskuuhun, näihin päiviin ja aikoihin. Syksyn säkkipimeys riitti, nyt on ihanan valoisaa. Talvi tuntuu melkoisen kivalta ajatukselta.

On harmaata ja hämärää. Hyvin marraskuumaista. Odotan niitä kirpeitä pakkasaamuja, joita säätiedotuksissa lupasivat jo viikonlopulle. Pitäisivätpä paikkaansa, nämä vesisateet alkavat jo riittää.

Nyt kipollinen lakritsijäätelöä ja kirjan mukana hetkeksi Ranskaan. Pääsisipä sinne joskus ihan oikeastikin. Vaikka mieluummin menisin kuitenkin Norjaan, jos saisi valita. Pohjois-Norjaan, ihastelemaan solisevia vuoristopuroja ja kapeita vuonoja, mutkittelevia teitä ja niitä upeita maisemia. Sinne minä haluaisin niin kovasti.